Haluamme nostaa esille yhdistyksemme jäseniä, heidän ammattitaitoaan ja kokemustaan ravintola-alalla, ja antaa näin ammattikunnallemme kasvot. Tämä on haastattelusarjamme "Yhdistyksemme mestarit esittäytyvät" kolmas osa Terttu - Ilonen keittäjä Ilosen Tertun ruokafilosofiasta tulee ensimmäisenä mieleen rakkaus lähiruokaan, aitoihin makuihin ja raaka-aineiden alkuperään. Tertusta itsestään tulee mieleen mutkattomuus, taitavuus ja ilo. Seuraavassa Terttu valottaa omaa uraansa ja elämäänsä. ![]() Innostus keittämiseen alkoi vähän niin kuin väkisin. Vanhempien ollessa töissä oli minun hommani hoitaa ruuat valmiiksi, kun porukat tuli kotiin. Siitä sitten luontevasti jatkoin keittämistä läpi nuoruuden. Ensimmäisen ravintola-alan työpaikkani, tamperelaisen Kahvila Ravintola Marronin, parhainta antia oli työmoraalin oppiminen. Samoilla opeilla on painettu koko ura. Marronin ja parin lapsen jälkeen pääsin urani huipulle, Näsinneulaan. Monipuolinen työympäristö lujitti ammatillista itsetuntoa. Silloisen keittiöpäällikön Ahopellon Heikin ideologia lähiruuan puolestapuhujana tuki omaakin näkemystäni. Maalaistalon tyttönä olin jo tottunut moniin asioihin, jotka olivat osalle ihmistä kovinkin eksoottisia. Kyyttölehmän maidon jalostus laajensi ammatillista oppimista. Lähituottajat olivat osa Näsinneulan ruokatuotantoa ja ovat sitä yhä. Heikin jalanjäljissä tulikin sitten tutustuttua myös oman yrityksen pyörittämiseen: Armas Galleria & Keittiö Kangasalla. Ennen oman yrityksen perustamista olin kerännyt kokemuksia monen hyvän ravintolan keittiöissä. Usko omaan jaksamiseen kantoi muutaman vuoden, kunnes terveydentilan muutos keikautti maailman hetkeksi huilaamisen puolelle. Terveydentilan lisäksi avioliitto kariutui, eli kuormitusta tuli monelta suunnalta samaan aikaan. Tekstin alussa hehkutettu työmoraali voi olla myös liian raskas taakka. Pitäisi osata antaa armoa itselle, ja hyväksyä se, ettei aina tarvitse painaa täysillä. Kroppa onneksi ilmoittaa, että nyt jarrua! Eri asia on, että tajuaako jarruttaa ajoissa. Ammatillinen ympyrä sulkeutui, kun pääsin taas Näsinneulaan kirjoille. Hyvä ystäväni, kollegani, esihenkilöni Eeva Kokko tarjosi juuri minulle sopivan paikan. Tampereen Raatihuoneen edustuskokkina työskentely haastaa vanhempaa keittäjää ammatillisesti ja siellä saakin ammentaa vuosien saatossa kerättyjä oppeja. Välillä tulee kinkkisiä hetkiä. Lainatakseni esihenkilöni sanoja: ”Ennemmin koiralta ku#i loppuu, kun keittäjältä keinot!” pätee monessakin tilanteessa. Aloitteleville keittäjille sanoisin, että olkaa avoimia ja uskaltakaa toteuttaa visioitanne. Keittäminen on kivaa, kun saa käyttää omaa luovuutta. Vanhemmilta ammattilaisilta voi ottaa vinkkejä vastaan, ja soveltaa niitä omaan käyttöön. Virheitä sattuu kaikille, niistä pitää ottaa oppi ja päästä yli. Sitä joutuu välillä itsellekin muistuttelemaan. Ainoa asia, mikä on pysyvää, on jatkuva muutos. Muutoksiin sopeutuminen auttaa pysymään virkeänä. Tulevaisuudelta toivon, että pysyisin terveenä. Työvuosien (40 v) mukana on tullut ammattitauteja, jotka hieman rajoittavat työntekoa. Nykyisessä työpaikassani on rajoitteeni otettu hienosti huomioon! Ammatinvaihtoakin on mietitty, mutta keittäjä on aina keittäjä. Kevennystä työntekoon saan, kun pääsen nykyisen puolisoni kanssa matkustelemaan, usein mukavuusalueen ulkopuolelle. Korkeita paikkoja on tullut nähtyä ja niistä selvitty kokemusta rikkaampana. Tällä hetkellä koen olevani onnellinen ja tyytyväinen elämään. Uusin aluevaltaus on olla Ilonen Mummeli ensimmäiselle lapsenlapselle Almalle. Kiitos Tertulle! Seuraavassa osassa esitellään keittiömestari Juha Kaasalainen Juvenes Oy:stä. Ota meidät seurantaan myös Facebookissa, niin pysyt ajan tasalla yhdistyksen muistakin tapahtumista.
Haastattelijana Anne Caspersson Kommentit on suljettu.
|
Näytä hakemistoValitse blogin aika:
tammikuu 2025
Valitse blogin aihe:
Kaikki
Yläpuolelta voit mennä kaikkien juttujen hakemistoon tai valita julkaisukuukauden tai aiheen. Siirry eteen tai taakse päin jutun jälkeen olevilla painikkeilla.
|